Tervetuloa kotisivuilleni!
Olen Anne Lukkarila, oululainen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen sekä Kokoomuksen Nuorten Liiton varapuheenjohtaja. Näiltä sivuilta löydät tietoa minusta ja näkemyksistäni sekä toiminnastani kunnallisessa ja valtakunnallisessa päätöksenteossa.
Kunnallispolitiikassa tehdään suuria ja kauaskantoisia päätöksiä siitä, millainen elinympäristömme on tulevaisuudessa. Minä haluan elää elinvoimaisessa ja hyvinvoivassa Oulussa, joka on pohjoisen Suomen kasvukeskus ja edelläkävijä.
Olen koulutukseltani tuotantotalouden DI, valmistunut Oulun yliopistosta syksyllä 2007. Tieni politiikkaan alkoi opiskelijavaikuttamisesta ja järjestötoiminnasta. Viiden opiskeluvuoden aikana ehdin toimia muun muassa ylioppilaskunnan hallituksessa, omassa ainejärjestössäni ja kattokillassani sekä ylioppilaskunnan sisaryhteisöissä.
Tällä hetkellä toimin Oulun päätöksenteossa kaupunginvaltuuston ja kaupuginhallituksen jäsenenä ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa maakuntavaltuuston jäsenenä. Toimin luottamushenkilönä myös Tekniikan Akateemisten Liitto TEK:ssa, vuodesta 2009 alkaen jäsenpalveluvaliokunnan jäsenenä. Kokoomuksen Nuorten Liiton hallituksessa poliittisena vastuualueenani on työ- ja elinkeinopolitiikka, ja KNL:n mandaatilla toimin myös Kokoomuksen puoluehallituksen varajäsenenä.
Vapaa-aikana harrastan muun muassa liikuntaa ja musiikkia. Lataan energiaa kuntosalilla ja juoksulenkeillä ja soitan saksofonia Teekkaritorvissa ja TT Big Band:ssa. Pidemmät vapaat vietän mieluiten reissaamalla ulkomailla. Luonteeltani olen positiivinen, sosiaalinen ja tunnollinen, tekijänä tehokas ja innostava.